Tuuleton
Tuuleton näitä puita ei koske
Sen itku peittänyt kaiken maan
Tuuleton voisi hiljainen olla
Vaan se yllä kulkiessa huomataan
Istuu vaiti, makaa kuura kasvoilla
Kun aamu syntyy takaa pimeän

Paikalleen päätyy jokainen meistä
Eivät yksin kulje pään yli jäätyneet
Saarelle saapuu hiljaiset kurjet
Joiden auraan yhtyy jäästä selvinneet
Painuu pää, lipuu luopuneen lautta
Jään kiilto kuin taivaan kautta hohtaa

Kituvana astuu sammalmättään – Tuuleton
Ikijoissa juuret jäätää puita
Ikävä ei souda vastaan, istuu vierelle:
Ikävässä kaikuni on kovempi!

Alenevan elon vuoksi rastaidenkin
Talvitie kulkisi päältäni!
Hangella hiljainen Tuuleton!

Pään yltä tuntuu kaikki maa nyt menevän
Eivät minua mukaan ottaneet
Jään seuraan hiljaa katoavan tuulen
Ylitsemme käyvät siipein taipaleet
Varjot kuin valoja yllä pimeän maan sylien
Valot kuin tuntemattomien askeleet
Yölliset kuin päiviä päällä päivätönten kylien
Alleni jäähän kylmät jalkani jäätyneet

Kituvana astuu sammalmättään – Tuuleton
Joen lautta kylmää jalkaluita
Ikävä ei souda vastaan, istuu vierelle:
Ikävässä kaikuni on kovempi!

Alenevan elon vuoksi rastaidenkin
Talvitie kulkisi päältäni!
Rastaiden taipaleet näen jäältäni
Talvitie kulkisi päältäni!
Hangella hiljainen Tuuleton!

The Windless
The Windless doesn’t touch these trees,
its crying has covered all the ground.
The Windless could be the silent one,
but noticed when travels above.
Sits silent, the frost rests on the face,
when the morning is born behind the dark.

Every one of us ends up in its own place,
the frozen ones don’t travel alone over the head.
The silent cranes arrive to the island,
and survivors of ice join to the wedge of cranes.
The head falls, and the ferry of one who surrenders gliding,
the shine of ice shimmer like through the sky.

Steps as ailing over the moss – The Windless.
The roots freezes trees in eternal rivers.
The longing doesn’t row against, sits next to:
in longing my echo is louder.

Because of descending life,
the winter road of throstles would pass over me!
The silent Windless is on the snow!

It feels like all the ground is going overhead,
they didn’t take me with them.
I stay with silently disappearing wind,
the journeys of wings go over us.
The shadows are like lights over the laps of the dark ground,
the lights are like strangers’ footsteps.
The nocturnal are like days over the day less villages,
under me my cold feet are frozen on the ice.

Steps as ailing over the moss – The Windless.
The river’s ferry freezes the foot bones.
The longing doesn’t row against, sits next to:
in longing my echo is louder.

Because of descending life,
the winter road of throstles would pass over me!
I see the throstles’ journeys from my ice.
The winter road would pass over me!
The silent Windless is on the snow!